lauantai 5. elokuuta 2017

Vielä on kesää jäljellä?

Ensimmäinen työviikko kesäloman jälkeen takana ja taas kerran on sellainen tunne, kuin ei koskaan olisi lomalla ollutkaan. Lomalla tuli kuitenkin tehtyä kaikenlaista mukavaa, etenkin tuli käytyä Jyväskylän neulefestareilla. Pahoittelen raportin puutetta, mutta onneksi monet muut ovat ansiokkaasti julkaisseet kuvia ja tunnelmia. Kuvien otto jäi vähemmälle, neulominen ja nauttiminen sen sijaan olivat etusijalla.Myöskään hankinnoista (joita tuli ehkä ihan vähän tehtyä) on turha odottaa kuvia. Sen sijaan yritän neuloa niitä valmiiksi, niin tulevat sillä tavalla näkösälle.

Festareiden ohjelmalehtisessä julkaistiin Joji Locatellin huivi/kauluri/taimikäsenytsittenonkaan-ohje Midsummer Haze. Alunperin se ei oikein innostanut, mutta joukossa innostus tarttuu ja kerrankin ostin juuri sitä lankaa, jolle ohje on tehty. Langassa on alpakkaa, pellavaa ja silkkiä ja se on aivan ihanaa.

Tuota härpäkettä on neulottu junissa, busseissa, äidin sohvalla, Turussa puistonpenkillä ja lukemattomissa muissa paikoissa. Sitä on purettu ja neulottu ja purettu taas ja neulottu taas. Lopputulos on yksi onnistuneimmista neuleistani ja valmistumisestaan asti se on ollut melkein koko ajan päällä. Näitä on varmaan pakko tehdä lisää. Tässä siis ensimmäinen festariostos vuosimallia 2017 valmiina tuotteena.




WalkCollection Linea Light (alpaca, flax, silk), colorway Arctic Wolf, 80 g
3,75 mm

2 kommenttia:

Päivikki kirjoitti...

Täältä löytyikin niiiin kauniita huiveja. Nuo Jojin suunnittelemat on upeita.

-sanna- kirjoitti...

Ja seuraava Jojin huivi on jo melkein valmis. Varmaan pitää tehdä myös toinen Midsummer haze, se on vain niin toimiva kapistus.